maanantai 3. joulukuuta 2012

Villasukkamurmelin viikonloppu

Joskus tekee hyvää viettää viikonloppua omissa oloissaan, hissuksiin, levätä ja puuhailla omia juttuja - ja yllättävästi kiireettömässä rauhallisessa tilassa saa hirveän paljon aikaiseksi! Sain esim. kopioitua vihdoin viimein loputkin levyhyllystä tähän uuteen läppäriin, joka siis oli elokuussa uusi. Sohvalla möllötellessäni aloitin säärystimien kutomista, ompelin kasaan muutaman huopasydän-joulukoristeen, ja keksin lopultakin täydellisen käyttötarkoituksen tälle arkistolaatikko-aarteelleni! Hommahan oli ihan supervaikea, koska laatikot ovat pohjasta auki, ja niihin piti ensin virittää paksut pahvit pohjalle, ja sitähän oli syytä vakaasti harkita ennen toteutusta ;-). Laatikostoon upposi sujuvasti säkillinen tuikkukynttilöitä, ja lisäksi lahjaksi saatu rasiallinen punaisia tuikkuja.
 Myös pitkille kynttilöille tuo on oiva säilytin, mutta niitä ei tästä huushollista nyt löytynyt edes kuvausrekvisiitaksi. Tuikkukippoja sen sijaan on runsain määrin (siis todella runsain!) eli tuikkujakin siis palaa, säkki- tai tästedes laatikkokaupalla. Tässä siis ennen ja jälkeen:


Huopasydän-projektin lisäksi virkkailin ohuesta valkoisesta puuvillalangasta läjän tällaisia pyörylöitä kuusenkoristeiksi, jotka kovetin sokerilla tärkkäämällä. Desi kiehuvaa vettä, desi sokeria, sekoitetaan kunnes sokeri sulaa, ja sitten vähän odotellaan että näpit kestää lämpötilaa. Kastetaan virkkaukset liemessä, puristetaan ylimääräinen neste pois, ja kuivatetaan leivinpaperin päällä. Ripustusnarut vielä puuttuvat näistä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti