sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Jouluvalmisteluiden aloitus

Joulua voi viettää monella tapaa, mutta omaan jouluun kuuluu ehdottomasti oikea kuusi! Parina viime vuonna on kuusiostoksilla niin sanotusti "lähtenyt lapasesta" ja kotiin kannettu melkoisen iso kuusipuu (mutta silloisessa olohuoneessakin oli sopivasti hukkaneliöitä tätä varten). Tänä vuonna täytyy oikeasti hillitä itsensä ja tyytyä "pikkukuuseen".

Kunnon näperryshulluna otan kuitenkin tämänkin mahdollisuutena. Isossa kuusessa minulla oli itse tehdyt koristeet, mutta eivähän ne samat käy paljon pienempään kuuseen, tietenkään, koska näyttäisivät jättimäisiltä! ;-) Siispä pienempiä koristeita väkertämään!

Koska "isoon" kuuseen tekemäni huopasydämet ovat yksinkertaisesti kauniita, päätin alkajaisiksi toteuttaa niistä pienemmän version. Pienensin vain ison sydämen "kaavaa". Kahdesta Tiimarin A4-kokoisesta huopa-arkista tuli palat 15 koristeeseen. Lisäksi käytin punaista puuvillalankaa ripustinten virkkaamiseen (ketjusilmukoita), valkoista ohuempaa puuvillalankaa kaksinkertaisena pykäpistoreunukseen, ja hitusen askarteluvanua täytteeksi.



 
 
Tein kokeeksi myös vielä pienemmän version, johon ei mahtunut edes täytettä. Tästä tuli mielestäni jopa liian pieni, vaikka toki söpö. Onneksi eräs ystävä keksi (kiitos M!), että näistä pienemmistä tulisi kiva nauha, sellainen entisaikojen lippunauhan tapainen. Jatkamme kehittelyä ;-)


Myös joulukorttien valmistukseen on virittäydytty, työpaikan kädentaitokerhon korttikurssilla, ja hieman myös kotisohvalla. Tunnelmakuva jälkimmäisestä tähän loppuun:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti