lauantai 24. maaliskuuta 2012

Viikonlopun väkerrykset

Huh, vihdoin viikonloppu ja aikaa näpertelylle! :)

Sohvalle, virkkuukoukku käteen ja tätä ohjetta tavaamaan. Ohjeesta poiketen käytin kaksinkertaista lankaa ja lopputulos onkin sangen tukeva. Lakupekassa on lapsuuden nostalgiaa ja graafista jytyä, vaikka sitä nykyisin pidetäänkin ah niin poliittisesti epäkorrektina.Vielä voisi kokeilla ohjeen mukaan yksinkertaista lankaa, pitäähän sitä Pekalle kaveri saada :D



Tänään olen tutustunut uuteen ystävääni kuumaliimapyssyyn, ja heti alkaa katse etsiä uusia liimauskohteita! Tiput ainakin saivat kyytiä! Pohjana on styrox-kranssipohja keltaisella askarteluvärillä käsiteltynä, välissä kuumaa liimaa, ja kuorrutuksena tolkuton kasa perinteisiä pääsiäistipuja, joita hienosti chenille-tipuinakin myydään.

Tiput on läiskitty kreisi-kranssiin tarkoituksellisesti sikin sokin. Tuotos pääsi nyt ulko-oveen, mutta kyllähän tuon voisi sisällekin ottaa pääsiäiskoristukseksi. Huvittavaa on se että keksin idean tähän kranssiin joskus aikoinaan, ja  nyt kun sain aikaiseksi toteuttaa, oli tiimarin mainoksen kannessa samanlainen munilla päällystettynä,ja uusimmassa Koti ja Keittiö lehdessä on pääsiäiskranssi-äänestyksessä mukana pikkuleluilla ja tipuilla päällystetty kranssi :D ajan hermoilla siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti